Ensimmäinen kiinnitys kolmosiin

Käytiin juoksemassa pari rataa Rauman virallisissa agilitykisoissa eilen. Hiekkakentällä ollut Rauno Virran rata kaatui heti kolmannelle esteelle, kun Pyry sujahti ihan helpossa kohtaa putken väärään päähän. Ohjaaja ei oikein ollut hereillä tilanteessa. Loppurata menikin sitten miten meni. Oli siellä ihan sujuvaakin pätkää välissä.

Nurmella ollut Heidi Viitaniemen rata toi jännitystä sekä koirille että ohjaajille liukkaudellaan. Pyrykin tippui kaksi kertaa riman päälle, kun liukastui ponnistusvaiheessa. Ihme ja kumma rimat pysyivät ylhäällä. Radan keskivaiheilla Pyry lukitsi A:n sijaan putken. Karjaisuista ei meidän onneksi kuitenkaan jaeta virhepisteitä ja niin me päästiin säheltämisten jälkeen nollalla maaliin. Voittoaika oli reilut 14 sekuntia alle ihanneajan. Ensimmäinen kiinnitys kolmosiin on nyt siis takataskussa!

Onneksi on Pyry

Pääsimme Pyryn kanssa tänään peruutuspaikalta Elina Jänesniemen agilitykoulutukseen. Kiva yllätys!

Pyryhän aloitti agilityn rataharjoittelun kolme viikkoa sitten oltuaan 7 kuukautta (!) tauolla. Nyt on takana neljät treenit ja yhdet möllikisat uudessa seurassamme Äetsän seudun koirakerhossa. Selkävaivat ovat edelleen mielessä, mutta osteopaatin mukaan selkä on pysynyt suorana ja ilman jumeja, joten syytä himmailuun ei kuulemma ole. Samaa sanoi tänään Jänesniemi, jonka omallakin koiralla on ylimääräinen nikama selässään.

Uutena ohjauskuviona harjoittelimme vippausta. Hioimme myös twistiä. Elinan pääpointti oli, että koiran on jo ennen ponnistusta tiedettävä, mihin rata jatkuu. Eli seuraavan esteen ohjauskuvio pitää olla jo pitkälti tehtynä, kun koira vasta ponnistaa edelliselle esteelle. Tuttua juttua, mutta voi miten vaikeaa.

Hyvin meillä kuitenkin sujui. Pitkälti Pyryn ansiosta. Makee koira, sanoi Elina. Olen samaa mieltä.

Ihmisen ikävä

Ikävä tulee puuskissa. Aamulla, kun herätyskello soi ja laittaa vielä hetkeksi silmänsä kiinni. Odottaa, että sohvalta kuuluisi tuttu haukotuksen ääni ja että hetken päästä sängyn viereen juoksisi pienet jalat ja häntä löisi kirjoituspöydän oveen vaativasti: herää jo!

Lenkillä, kun näkee tutun kiven, jolle Reko jäi aina vaanimaan perässä tulijoita, tai polun, jolla pieni riemupetteri teki pukkihyppyjään ja kuperkeikkojaan.

Tiskatessa, kun odottaa pieniä tassuja varpaidensa päälle.

Sohvalla, kun toivoo, että joku kiipeisi selkänojaa pitkin korvan juureen pusuttelemaan, kun juuri on kielletty tulemasta syliin.

Autossa, kun kuvittelee pienen nokan työntyvän kaltereita vasten haistelemaan hihaasi.

Koulussa, kun oppilaat piirtävät kuvia opettajan kadonneesta koirasta ja sanovat: "Sulla on varmaan ikävä sitä."

Ihmettä odotellessa

Päivänsäteeni on poissa

Rakas Rekoni katosi sunnuntaina 11. päivä huhtikuuta ollessamme aamulenkillä läheisessä metsikössä.

Löytöeläinkoteihin, poliiseille, eläinlääkäreille, metsästäjille, lehdenjakajille, takseille ja VR:lle on ilmoitettu. Katoamisilmoitus on julkaistu oman ja naapurikuntien lehdissä ja radiossa. Kaupat, huoltoasemat ja reilut 800 postilaatikkoa on laputettu. Etsijäkoira on käynyt kolme kertaa. Makkaraa ja nakkeja on grillattu pitkin metsiä, vaatteita ja ruokaa kylvetty, hajujälkiä vedetty kotiovelle. Juoksuinen narttu ja muutama kaverikoirakin on ollut etsinnöissä mukana.

Ikävä ja huoli eivät lopu ennen kuin Reko löytyy. Voimat loppuvat aina välillä.