perjantai 28. helmikuuta 2014

Irtohammas


















Tämä on koettu ennenkin: Pyry ja sen vimma heilua keppien kanssa. Tällä kertaa murtui P2-hammas. Hampaan kruunuosa tippui eilisen lenkin jälkeen keittiön matolle, loppuosa jää eläinlääkäriasemalle tänään iltapäivällä. Voi Pyry, minkä teit!

maanantai 24. helmikuuta 2014

Agilityserti

















Pyryllä oli hyvä kisapäivä Lempäälässä eilen. Tulokseksi saatiin tuplanolla, kaksi neljättä sijaa ja agilityradalta vieläpä serti! Edellisestä sertistä ehti kulua lähes kaksi vuotta. Ans kattoo, ehtiikö Pyry vielä valioitua ennen eläkepäiviään... Vielä ei tassu onneksi paina, etenemä hyppyradalla oli 4,09m/s ja agilityradalla 3,90m/s.

perjantai 7. helmikuuta 2014

Lotta, ilvesten kauhu


















Lotta on kuluneena talvena osoittanut, että siltä löytyy amerikankettukoiralle tunnusomaista voimakasta viettiä petoriistaa kohtaan. Ansioikkaammin se on toiminut ilvesjahdeissa, joita on lajin runsastumisen vuoksi ollutkin lähiseuduilla useita.

torstai 6. helmikuuta 2014

Meidän maailmassamme: Suski

On tullut aika esitellä laumamme viimeinen jäsen: pian jo 4-vuotias jämtlanninpystykorva Suski. Kaunotar, joka pahaksi onneksi sai nuorena hirveltä huonoja kokemuksia eikä enää toimi alkuperäisessä tehtävässään.

Mutta kaunis se on ja kiltti sekä ihmisille että muille koirille. Ihan harmittaa, kun sille ei ole vielä löytynyt sopivaa lajia. Viime kesänä tein sille pari verijälkeä ja ne se kyllä selvitti leikiten. Ehkäpä siitä voisi jotakin kehitellä.




Nyt on kaikki uuslaumamme koirat esitelty. Koirien esittelyt -tunnisteen alta voi kerrata.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Kisavuosi starttasi Eckeröstä

Joululoma huipentui Pyryn kanssa Ahvenanmaan reissuun. Niin oli hieno reissu, vaikka tulokset olivatkin kiven takana. Palkintopalleille noustiin femma- ja kymppituloksilla, nollilla ei juhlittu missään luokassa. Mahtoiko uusien sääntöjen mukaiset, 22 esteen, radat yllättää kilpailijat?

Pyry oli koko reissun mitä parhain matkakumppani. Automatkat jalkatilassa, laiva- ja hotellielämä kolmen nartun alamaisena ja itse kisailu sujuivat kaikki pyrymäisen rauhallisesti.

Ensimmäisellä radalla päänvaivaa tuotti keppien jälkeinen, 180 asteen käännös ansaputkineen. Siihen kaatui meidänkin muutoin kivasti kulkenut hyppyrata. Toiselle radalle mahtuikin sitten vähän enemmän ongelmia: oli kontaktivirhettä A:lta ja lopulta keinun sivuun tiputtautuminen (!). Kolmannelta radalta saimme vihdoin tuloksen, kepeiltä tuli kuitenkin virhe silläkin radalla.

Sunnuntaina pääsimme sitten jo palkintopallillekin A:n alastulovirheestä huolimatta. Ei ollut helppoja ratoja siis muillekaan!

Eniten ongelmia tuottavat siis edelleen A ja tiukat ohjaukset kepeillä. Josko niissä taas tsemppaisi niin voisi kiva laji muuttua vielä hauskemmaksi!

maanantai 3. helmikuuta 2014

Uuteen vuoteen

Blogi laahaa, vaikka koirarintamalta olisi kerrottavaa. Tässä kuitenkin vielä tunnelmia joululomalta. Mikä onkaan rauhoittavampaa kuin katsella nukkuvia koiria? Harmi vain, että ne tuppaavat heräämään siinä vaiheessa, kun kaivaa kameran esille. Mutta ei me ihan koko aikaa olla nukuttu, kerronpa niistä hetkistä lähipäivinä lisää.