maanantai 20. lokakuuta 2014

Kaksi aikuista urosta ystävystyy

























Olenkos koskaan kertonut, että olen kova tyttö murehtimaan: Menneitä ja tulevia, omaa elämää ja vähän toistenkin. Monet itkut on itketty ihan vain varmuuden vuoksi, jos kuitenkin käy huonosti.

Yksi, jota kovasti murehdin isännän tavattuani, oli se, että hän omisti Pyryä vuoden vanhemman urosmäykyn. Eihän siitä nyt koskaan voisi tulla mitään, että kaksi oman laumansa kukkona kasvanutta urosta muuttaisi yhteen!!

Niin vain elämä joskus yllättää. Joskus se ei läimäytä edes sille ensimmäiselle poskelle.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kaikkensa antanut























Yli 50 kilometriä metsämaastoa väsyttää reippaimmankin jämttin - yhdeksi illaksi. Huomenna taas mennään niin että hippulat vinkuu. Pois alta risut ja männynkävyt!

lauantai 18. lokakuuta 2014

Kun 4,60 m/s ei riitä

Tuntuuko vain, vai ovatko koirakot nopeampia kuin ennen? Tai ovatko rataprofiilit muuttuneet nopeammiksi? Oli miten oli, hyväähän se vain tekee lajille, että kehitytään.

Me joka tapauksessa tarvitsisimme Pyryn kanssa lisää vauhtia pärjätäksemme. Porin kisoissa tehtiin viikko sitten parikin kivaa rataa reilusti yli neljän etenemillä, mutta eihän me päästy lähellekään kärkeä. Viimeisen radan etenemällä 4,60 m/s oltiin kuudensia.

Minusta tuntui, että Pyry pinkoi minkä jaloistaan pääsi, mutta tottakai aina on nipistämisen varaa. Se, riittääkö vauhtimme milloinkaan esimerkiksi vesikoirien voittamiseen, onkin sitten toinen juttu. Pitänee hankkia siivet.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Yksi on poissa

Kaikilla mittareilla paras koiramme, Salli, on jo kolmatta kuukautta poissa. Heinäkuu naulitsi pitkään punnitun päätöksen. Salli muutti takaisin kasvattajalleen.

Miten sitä pystyy edes selittämään? Salli oli rakas. Koira, joka oli lähellä aamusta iltaan: aina innokkaana, aina valmiina toimintaan. Koira, joka on kaikkea, mitä luolakoiralta toivoa saattaa. Mutta liikaa.

















Sallin hurja luonne ei ilmennyt vain luolilla. Se halusi käydä myös toisten narttujemme kimppuun. Verkkojenkin läpi Salli sai tapeltua niin, että oli itse pienimpänä kaksi kertaa tikattavana eläinlääkärillä.

Nyt Salli on siis poissa. Tuntuu kuin lauma olisi pienentynyt monella koiralla. Tuntuu oudolta, että kaikki koirat voivat olla yhdessä. Ei tarvitse häkittää, sulkea ovia visusti perässään, miettiä mistä ovesta voi milloinkin kulkea. On kummallisen helppoa.

Silti Sallia on ikävä. Suuri lohtu on kuitenkin se, että kasvattaja tuntee Sallin juuret ja tietää, mistä puusta se on veistetty. Osaa käsitellä parhaiten.

Salli on jo muuten käynyt putkikokeessakin kasvattajansa kanssa. Tulos A50 ja kokeen parhaan koiran titteli kertovat ehkä jotakin. Salli on koira paikallaan, valitettavasti se paikka ei ollut meidän laumassamme. Jää hyvästi pieni terri.

Sirkushuveja

Pyry tarjosi sirkushuveja Lempäälän kisoissa sunnuntaina. Oli kuin viisi vuotta olisi otettu pois ja radalla olisikin juossut taas se nopea, mutta arvaamaton pikkuriiviö. Ihan samaan ei sentään ylletty kuin ensimmäisissä epiksissämme (Pyry suoritti muistaakseni seitsemän estettä minun seistessä katsojan roolissa keskellä kenttää).

Muutama extra-hyppy sinne tänne. Kuka niitä laskee. Ja pimeään putkikulmaan lähetys tarkoitti tällä kertaa sitä, että pikku-borderi tepasteli hetken putken päällä :-D

Eipä käy tylsäksi tämä harrastus edes vanhemman koiran kanssa!