keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Turkkien joulusiivous

Järjettömiin kura- ja karvavuoriin kyllästyneenä sain itseäni viimein niskasta kiinni. Reko pääsi turkistaan jo pari viikkoa sitten, Pyry viikonloppuna. Nyt, kun kuran keruu on minimoitu, voisi asunnossa harkita myös muunlaista joulusiivousta.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Rakas joulupukki,

Toisitko meille isomman auton, jossa meillä olisi ihan oma takaosasto? Ai, että emme ole olleet niin kilttejä.

No voisitko sitten tuoda meille kuljetusboksin, joka kestäisi myös Rekoa? Ai, ei sitäkään.

No voisitko sitten tuoda Maijalle edes jotain kestävää lankaa, että se saisi paikattua tuhomme?

Terveisin, borderterroristit Pyry ja Reko xxx

lauantai 5. joulukuuta 2009

Pikkujoulumätsärissä

Reko laittoi hurmurivaihteensa päälle ja sijoittui punaisten toiseksi Huittisten pikkujoulumätsärissä tänään! Yllättävän kiva tulos ajatellen, että paikalla oli kuitenkin parikymmentä pentua. Olipas kivaa olla pitkästä aikaa "koiranilmoilla". Onhan se yksinkin treenaaminen kivaa, mutta kyllä sitä joskus kaipaa myös muita kaksi- ja nelijalkaisia ympärilleen.