sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kisavuosi päätökseen

Agility on siitä kiva harrastus, että sitä voi harrastaa vuoden ympäri. Talvellekin löytyy treenitiloja ja kisamahdollisuuksia. Me kuitenkin puhalsimme eilen kisavuoden päättyneeksi. Treenaus toki jatkuu ja eilisten tulosten perusteella syystäkin.

Vantaalla kisattiin eilen borderterrierien rotumestaruudesta. Harmittavan huonosti meni muillakin kuin meillä! Medien mestaruus vietiin noin 25:lla virhepisteellä. Mutta olihan se kuitenkin paljon parempi tulos kuin meidän hylätty-hylätty...

Ensimmäisellä radalla ohjaukseni jäi askelta vajaaksi ja Pyry tulkitsi hypyn väärinpäin. Toisella radalla niisto-persjättö epäonnistui ja Pyry haki jonkin aivan käsittämättömän hypyn selkäni takaa. Hyppäri ei enää ollut rotumestaruuksissa mukana, mutta sen parempaa tulosta ei saatu siltäkään. Uhkarohkeilin ja tein vastakäännöksen pituudelle - Pyry hyppäsi kulmakeppien välistä sivulle huomaamattani.

Mutta oli niissä radoissa paljon hyvääkin. Ensimmäisellä radalla yksi tiukka persjättö-pakkovalssi -kuvio toimi (moni hyllytti siinä), Pyry haki hienosti umpikulman kepeiltä, kesti persjätön kepeille ja vieläpä putkijarrukin toimi. Hypärillä vippasu muurille ja poispäinkäännös kepeille toimivat! Enpä muista kisoissa ennen kokeilleeni, mutta nyt rohkenin ja se kannatti.

Toivon mukaan terveyttä piisaa ja kisauramme jatkuu vielä ainakin ensi vuoden. Yksi harras toivekin meillä on vielä toteutumatta: valioituminen. Siinä onkin Pyryn 8-vuotiskaudelle tekemistä :-)

sunnuntai 9. marraskuuta 2014