torstai 30. huhtikuuta 2009

Saludos Amigos!

Kenraali Che Pyry ja eversti Che Reko joukkoineen toivottavat kaikille tovereilleen (lajista riippumatta) vallankumouksellista vappua!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Pentutapaaminen

Reko pääsi tänään tutustumaan muihin vajaamittaisiin, kun Teppo-borderi, Konsta-bolognese, Hippi-yorkshire ja Elli-parson kävivät kylässä.

Kutsussa lupailin suuria tunteita, epätoivoisia juoksuyrityksiä ja lukuisia pyllähdyksiä, ja kyllä niitä sitten nähtiinkin. Reko oli joukon nuorin, mutta eipä se juuri pientä herraa haitannut. Kiitos leikkiseurasta!

Illalla leikkasin ensimmäistä kertaa Rekon kynnet. Poika otti homman yhtä lunkisti kuin isoveljensäkin, hyvä ettei nukahtanut niille sijoilleen.

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Missä Pyry luuraa?

Löydä kivellä kyyhöttävä pikku-Pyry ja voita itsellesi hetki loistavan rotulehden kanssa!

Mission: Impossible

Kaksi ensimmäistä päivää Pyry vältteli uutta perheenjäsentä. Murahteli mennessään ja luovutti niin lelunsa, luunsa kuin täyden ruokakuppinsakin (?!!?) Rekolle.

Eilen illalla tilanne muuttui, kun Rekon ehkä tuhannes leikkiinkutsu tuotti tuloksen! Eikä loppua näy! Painia, juoksua, lätkimistä ja läähätystä. Ja voi pojat että on kivaa molemmilla!

Leikin kuvaaminen hitaalla digipokkarilla on mahdoton tehtävä, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Mä olen Reko!

Mä varastan Pyryn luut, ajan sen pois ruokakupiltaan, valtaan sen pesän, ruovin pissini päälle, enkä alistu, vaikka se kuinka murisisi ja näyttelisi hampaitaan. Mä tulin tänne jäädäkseni!

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Rohkea metsästyskoira

Borderterrieri on ensisijaisesti rohkea metsästyskoira. Sen koko olemuksen ja luonteen tulee olla tarkoituksenmukainen juuri tähän tehtävään. Näin lukee rotumääritelmässä, ja mikä parasta: kasvattajat eivät ole unohtaneet sitä!

Olen niin onnellinen ja ylpeä, etteivät omat koirani ole jalostettu ulkonäön tai lällyn luonteen toivossa. Koirieni vanhemmat eivät ole muoto- vaan käyttövalioita!

Homma kirkastui taas uuden Tornion reissun myötä. Siellä ne pennut taistelivat ketunhännästä ja sukeltelivat ahdinkoputkesta mennen tullen. Pentupakettiin kuului pari ketunkäpälää ja lupaus harrastuksen jatkumisesta.

Pyrykin muuten treenasi Torniossa ahdinkoputkea vinkulelun kanssa. Ja sieltähän se meidän iso rontti mennä rymisteli monta kertaa 13 senttiä korkeasta, 18 senttiä leveästä ja 50 senttiä pitkästä putkenpätkästä. Ei se koko, vaan se tahto!

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Vuokralainen löytyi!

Pyryn pentulaatikko sai eilen vuokralaisen, joka oli heti ensimetreiltä samaa mieltä asunnon remonttitarpeista kuin Pyrykin. Niinpä Pyryn luoma idea pyöreämmistä muodoista on jo jalostunut astetta pidemmälle!

Edelliseen asukkaaseen verrattuna Reko nukkuu sikeämmin ja enemmän, ja on hereillä ollessaan rohkeampi ja itsenäisempi. Aivan mahtava borderin alku!

Reilun 700 kilometrin kotimatka sujui hyvin. Kuten isoveljensäkin, Reko on synnynnäinen matkailija: tarpeet hoitui pysähdysten aikana ulos, ja ruokahalukin säilyi hurjasta matkasta huolimatta hyvänä. Nyt keräilemme koko sakki voimia tulevia seikkailuja varten. Ohessa Rekon tyylinäyte lepäilystä. Pyry joutui aikoinaan nukkumaan viikkoja pentulaatikossa, Reko vaihtoi heti ensimmäisenä yönä nukkumapaikkansa Voltilta (sileäkarvainen noutaja) saamaamme sänkyyn. Kyllä kelpaa pojan venytellä!

Kiitos Lena ja kumppanit! Yhteistyö jatkuu. Matkastamme on juttua ja kuvia myös täällä.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Pyryn vuokravälitysfirma tarjoaa

Vuokralle tarjotaan: vähän käytetty pahvilaatikko. Seinät ja ovensuu on muotoiltu alkuperäisestä kaavasta poiketen hieman pyöreämmiksi. Kokemusten mukaan toimii hyvänä matkustuslaatikkona välillä Tornio-Rauma.

Laatikko on jostain syystä kutistunut varastossa (kuvatodisteet ohessa). Vuokrataan mieluiten hyvämaineiselle nuorelle miehelle (ei tupakoivalle). Lemmikkieläimistä voidaan keskustella.

torstai 16. huhtikuuta 2009

Miten niin nää ei oo mulle?

Ja kuka ihme on Reko? En tunne ketään sen nimistä. Voiko sen kanssa painia? Voiko sen kanssa juosta tuhatta ja sataa? Ei vai. No sitten se on aika tylsä tyyppi. Kasvais jo isoks.

Herkkulautasella

Mahalaukkua, maksaa ja kalaa. Pyryn suurimmat herkut yhdistyivät, kun treenasimme eilen Natalia-bouvierin luona. Ja hyvinhän se sujui! Hyvät herkut, parempi mieli.


Saako Pyryn herkut kannatusta? Mikä saa teidän koirien silmämunat pullistumaan herkullisuudellaan?

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Metsästyskoirat laittavat jalalla koreasti

Ja mikäs on laittaessa, kun molemmat korkkasivat MEJÄ-kautensa mallikkaasti! Pyry jäljesti 14 tuntia vanhan, parisataa metriä pitkän verijäljen. Yksi makauskulma jäi tosin käymättä, kun piti vähän oikoa :-) Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa.

Pihka veti kuin höyryjuna yli puoli kilometriä pitkän jälkensä, katkokohdatkin, ja merkkasi makaukset. Kokeisiin, mars!

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Pääsiäistipuja ja -kukkoja




Hyvää pääsiäistä! Hippi-pääsiäistipu tuli täksi päiväksi Pyry-kukon luo hoitoon.







Aamulla kävimme Nata-kokkerin ja Missi-karvattoman kanssa metsälenkillä.






Oli siellä Tassu-mustakin, ja veljensä Rossi.



Toko-harkat alkavat kohta. Onkohan näistä lähtijöiksi?!





J.K. Heräsiväthän ne, kun herkkupussi hiukan rapsahti! Treeni meni tosi kivasti. Selvää kehitystä viime viikkoon. Halusin yrittää puolen minuutin paikkamakuuta, mutta yllytettynä menikin minuutti :-) Seuraaminenkin meni ihan kivasti: edisti (lääkkeeksi vasemmalle kääntymisiä), mutta kontakti pysyi paljon paremmin kuin viimeksi. Liikkeestä maahanmeno vaati edelleen vahvan käsimerkin. Muuta ei sitten tänään treenailtukaan - paitsi Hipin kanssa vähäsen :-)

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Hei, tottista!

Kevät toi Raumalle tällä viikolla paitsi peipposet myös toko-kärpäset. Pistettiin pystyyn vajaan kymmenen koirakon toko-ryhmä, Möröt. Mainiota!

Ja koska ryhmän ohjaaja ei aikaisemmin ollut nähnyt työskentelyämme, näytimme ensimmäisellä treenikerralla, perjantaina, missä talven jäljiltä mennään. Me Pyryn kanssa treenaamme siis vasta alkeita, alokkaan liikkeitä.

Missä mennään?

Luoksepäästävyys: Ei ongelmia, paitsi ihanien ihmisten kohdalla. Niitä nimittäin pitää yrittää pusutella. Harmi, että koirapiireissä on niin paljon ihania ihmisiä! Elikkäs treeniä vaatii tämäKIN.

Paikalla makaaminen: Tätä on treenattu paljon, mutta SISÄLLÄ. Olikin sitten aivan eri juttu kentällä, koirien ja muiden ärsykkeiden keskellä. Pelkkä maahanmeno vaati käskyn lisäksi käsimerkin ja kun lähdin liikkeelle, Pyry nousi heti puoli-istuvaan asentoon ja alkoi piipata. Noh, tästä ei voi kuin petrata. Muutamista sekunneista lähdetään liikkeelle, saapa nähdä milloin 2 minuuttia onnistuu.

Seuraaminen kytkettynä/taluttimetta: Tämän tiesinkin vaikeaksi. Seuraaminen on meillä hyvin löysää, mistä en voi syyttää kuin itseäni. Olen käyttänyt samaa käskyä kaupunkikävelyillä, missä riittää, että Pyry noin suurin piirtein kulkee vasemmalla puolellani +/- puoli metriä, eikä katsekontaktista ole välttämättä tietoakaan. Treenatessa toki on hiukan parempi, varsinkin taluttimetta, mutta ei lähelläkään sitä mitä pitäisi. Uusi käsky? Kaikki alusta? Askel eteen, askel taakse, askel vasemmalle, askel oikealle... Siitä se on kai lähdettävä.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: Meni ihan kivasti. Annoin käsimerkin samanaikaisesti, paikalla makaamisesta oppineena. Ja siihenhän se koira pötkähti. Tätä tarvii enää viilata! (vrt. kirveelle töitä osastoon!)

Luoksetulo: Istumaan jääminen on tuttu juttu agilitysta, joten siinä ei moittimista. Mutta sitten kun pitikin lähteä liikkeelle! Käskystä ei tapahtunut mitään. Käsiliikkeestä tuli innoissaan viereen tönöttämään. Pitäiskö tarkistaa sen korvat? Vaikkua?

Seisominen seuraamisen yhteydessä: Tästä olen niin ylpeä! Syksyllä Pyry ei osannut tätä vielä ollenkaan ja nyt tämä liike meni paremmin kuin mikään muu. Ei tarvittu edes käsimerkkiä. Tarkka silmä havaitsi siinä vielä puoli askelta hiottavaa, mutta se ei tunnu meillä missään! Ainakaan tässä vaiheessa :-)

Estehyppy: Pyry taisi luulla harkkojen jo olevan ohi, kun jouduimme jonkun aikaa odottamaan omaa vuoroamme ja palkkasin Pyryä siinä välissä jo ns. loppurevityksillä. Elikkäs ei onnistunut kuin vasta toisella yrittämällä. Ensimmäisellä kerralla lähti nuuskimaan ohjaajaamme. Mutta toisella kerralla hyppäsi ja jäi onnekseni vielä seisomaan esteen toiselle puolelle. Viime vuonnahan pylly meinasi vallan väkisin painua aina penkkiin heti hypyn jälkeen. Vähän muistuttelua, niin Pyry hoitaa tämän liikkeen kyllä kotiin.

Tästä siis lähdetään liikkeelle! Toivottavasti voin syksyllä naureskella, että oltiinpas me tumpeloita tuolloin huhtikuussa :-D

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Kuvahaaste!

Foxiluxin Lena esitti kuvahaasteen! Kivaa! Fiksasin ohjetta sen verran, että otin laskuihin mukaan vain koirien kuvia sisältävät kuvakansiot, kun kerta koirablogissa ollaan :-)

Kuva on otettu marraskuussa 2007. Pyryllä on kuvassa ikää reilut neljä kuukautta. Paikkana on Rauman "kuuluisin" uimaranta, Otanlahti (jossa koirat eivät missään nimessä saa olla, eivätkä ainakaan auki - HUPS!). Samaisella rannalla on aika moni nuori ja vähän vanhempikin juhlinut juhannusta (RMJ R.I.P.). Eipä ollut rannalla ruuhkaa koleana marraskuun päivänä.

torstai 2. huhtikuuta 2009

Ohitustreenejä

Tässä taannoin surkuttelin kevään harrastustaukoa, ja enkös sitten pian jo ollutkin mukana aikaisemmin aloittaneessa ohitustreeniporukassa. Kannattaa avata suunsa!

Eilen oli meidän toiset ohitustreenimme, jotka menivät ensimmäisten tapaan mainiosti. Molemmilla kerroilla Pyry on aluksi sinkoillut sinne tänne pitkässä hihnassaan, vieraat koirat ovat vetäneet huomion puoleensa jne. Rähinöitä ei ole syntynyt, mutta sellaisia jäykistelyelkeitä kyllä.

Ohjeiden mukaan olen aloittanut treenin niin kaukaa, että Pyry pystyy keskittymään minuun, ja sieltä sitten olen vähitellen lähestynyt muita kontaktista palkaten. Eilen ärsykkeisiin lisättiin vielä pallokin, joka sinkoili sinne tänne koirakoiden välillä. Siihenkin Pyry siedättyi ja jaksoi keskittyä minuun. Pieni ihme!

Hihnassa on parhaimmillaan ollut täysin rento ja ohjaajaansa keskittynyt koira. Ohitukset ovat sujuneet kaikkien ohjekirjojen mukaisesti. Hiphei!