tiistai 16. syyskuuta 2008

Leirielämää

Terveisiä Hauvaneuvolan koiraleiriltä! Viikonloppu oli aivan mahtava, kiitos järjestäjille ja kaikille osallistujille. Pyryn katoamisepisodi tuli kerrattua moneen kertaan ja tulipa tuota pojan löytymistä vähän juhlistettuakin lauantaina illalla :-)

Pääasia oli kuitenkin kiva puuhastelu koirien kanssa. Teimme muun muassa 50x50 metrisen esineruudun, josta kukin koira sai vuorollaan etsiä piilotettuja palikoita. Pyry oli tehtävästä aivan innoissaan ja etsi tehokkaasti. Kävimme ruudussa yhteensä kolme kertaa ja jokaisella kerralla kuono toimi! Löytöjämme vastaan saimme majalta maukkaita palkintoja, nam.

Toinen uusi, kiva juttu viikonlopun aikana oli canicross, jota kokeilimme Pyryn kanssa sekä lauantaina että sunnuntaina. Pitää ehdottomasti harkita oman juoksuvyön ja -liinan ostamista. Jospa omakin kunto siinä sivussa kasvaisi.

Pyry kävi leirillä myös uimassa. Liekö ollut viimeinen kerta tänä kesänä, kun ilmat ovat jo niin kylmät. Paljon muutakin tietty ehti tapahtua, mutta eipä tässä enää kaikki muistu mieleen. Ai niin: sunnuntaina järjestetyssä leirin omassa match showssa Pyry tuli toiseksi! Ja taas meitä lahjottiin :-)

Voitte uskoa, että kaksikko oli väsynyt, kun saapui sunnuntaina iltapäivällä kotiin. Sovittuja agilitytreenejä ei silti haluttu jättää väliin! Ja onneksi ei jätetty, sain nimittäin kaivattua palautetta omasta ohjaamisestani.

Eilinen ja tämä päivä on huilittu. Huomenna osallistumme ensimmäisiin epävirallisiin agilitykisoihin, mitenhän siinä käy?

Ei kommentteja: