keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Seuran agilitytreenit

Eilen pääsimme ensimmäistä kertaa mukaan uuteen agilityryhmäämme. Tunnin treeneissä ehdimme tehdä kaksi rataa.

Treenasimme ensimmäistä kertaa medikorkeuksilla. Ei näyttänyt haittaavan Pyryä millään tavalla. Ensimmäisellä radalla oli paljon takaakiertoja, jotka tuottivat mulle päänvaivaa, mutta onnistuivat harjoittelun jälkeen hienosti! Puomin kontaktin Pyry otti nippanappa, mutta otti kuitenkin (pitää käydä treenaamassa sitä omassa rauhassa). Renkaasta Pyry sujahti ensimmäisellä kerralla ali, mihin löytyi nopeasti selitys: rengas oli jäänyt laskematta medikorkeuteen. Kun rengas saatiin laskettua, Pyry hyppäsi sen aivan oikein. Mahtoikohan poika edes nähdä rengasta ensimmäisellä kerralla?!

Toisella radalla putki oli asetettu A-esteen alle niin, että teki vähän tiukkaa saada koira oikealle esteelle. A:n alastulokontaktille otin apuun kosketusalustan, koska edellisellä radalla jo puomin alastulolla oli hankalaa. Alustan kanssa homma toimikin hyvin. Ohjaaja kuitenkin sanoi, ettei alusta ole kovin toimiva tapa opettaa koiralle kontakteja. Jotain muuta on siis keksittävä. Samalla radalla oli myös pimeä putkikulma, jonka luulin olevan Pyrylle helppo, mutta vielä mitä! Pyry viipotti täysillä putken suupuolelle, mutta ponkaisikin sieltä putken YLI mun puolelle! Nooh, sitten tehtiin sama juttu vähän nöyremmällä asenteella ja hyvinhän se sitten meni :-)

On se vaikeaa, mutta niin hauskaa!

Ei kommentteja: