Reko vei jalat alta uudelta agilityopeltamme tänään. Kirjaimellisesti. Eipä tainnut Anne arvata, minkälaisen jyrän saa oppilaakseen :-D
Agilityn alkeiskurssi alkoi meidän kohdaltamme siis tänään Lempäälässä, SportDogParkissa. Opena oli siis tällä kertaa Anne. Harjoittelimme suoraa putkea, rengasta, muuria ja A:ta.
Suuri sisähalli, jossa neljä kentällistä harjoitteli yhtäaikaa, selvästi ihmetytti Rekoa. Tuntui hyvältä, kun aloitimme tutulla putkiharjoituksella. Reko oli aivan täpinöissään, kun osasi ja sai kovasti kehuja. Paikka muuttui heti kivaksi, kun tiesi, mitä siellä pitää tehdä.
Myös rengas sujui hyvin. A:n suoritimme kolmeen kertaan, samalla tavalla kuin kerran jo itsekseni olin harjoitellut. Haparoivaa oli, mutta eiköhän se siitä.
Illan humoristisin osuus koettiin muurilla, kun Reko hieman yli-innokkaana oppilaana meni ja veti narun toisessa päässä olleen Annen nurin. Ha-haa! Kyllä sitä pienessäkin on pitelemistä!
2 kommenttia:
Piti ihan käydä kurkkaamassa tuota hallia! Reko siis kaatoi Annen:), aikamoinen tahto sillä on sitten kohti agikiemuroita, kun ei ehdi huomioimaan hihnaakaan eikävarsinkaan sitä hihnan toisessa päässä olijaa!
teillähän on siellä hienoja kouluttajia!!!! Mie jään kuuntelemaan lisää näitä tarinoita, no en niitä ihmisten kaatumisia;)
Onneksi ei käynyt kuinkaan. Nauratti vain kaikkia! Harrikin sai heti hallille tultuaan kuulla, mitä pikkupippuri teki :-D
Lähetä kommentti