Kaikkensa antanut agikiituri

Agilityn kisavuotemme alkoi maratonin omaisesti Porissa tänään. Ahkeroimme Pyryn kanssa yhteensä neljä kakkosluokan rataa. Luokkanousuun oikeuttavia nollia ei saatu, mutta kaksi kertaa päästiin kuitenkin palkinnoille. Hienoa, hienoa!

Aamuherätys kello viisi ei ollut kummankaan mieleen. Pyry nukkui vielä ensimmäisellä radallakin! Vai onko se vain mettittynyt täällä harvojen koirakontaktien maaseudulla? Joka tapauksessa se jäi istumaan lähtöalueelle kuin tatti ja vain tuijotti ihmis- ja koiralaumaa ympärillään. Ei auttanut huutelu, ei käsien taputtelu, ei mikään. Piti mennä viereen ja lähteä sen kanssa yhtäaikaa rataa suorittamaan. Koko rata tuntui tahmealta ja hitaalta. Kepeillä Pyry ei kestänyt takaaleikkausta, vaan jätti pujottelun kesken. Korjatakseen tilanteen se lähti pujottelemaan takaisin päin. Tästä 10 virhepistettä, joilla kuitenkin oltiin kisan neljänsiä. Tahmeudesta ja keppien uusimisesta huolimatta mentiin ihanneajan alle. Että ei se nyt välttämättä ihan niin hidas sitten ollutkaan, miltä tuntui.

Toinen rata oli mahtava! Oli vauhtia ja ohjaukset toimi. Uskalsin tehdä jopa niisto-sokkarin ja se toimi! Ainoa virhe tuli keppien väärästä sisäänmenosta. Aika oli reilut 12 sekuntia alle ihanneajan ja tällä tuloksella oltiin kisan kakkosia.

Kolmas rata alkoi ensimmäisen tapaan jumituksella. Pyry jäi tuijottamaan aidan takana ollutta koiraa ja ihmisiä, eikä huomannut lähtökäskyjäni ollenkaan. Lopulta kun pääsimme matkaan, oli ohjauskuviot karanneet päästäni. Viides este olisi pitänyt olla keinu, mutta minäpä ohjasinkin tyytyväisenä Pyryn kepeille :-D Elikkäs hylätty-tulos saatiin. Harmi, sillä loppurata meni tosi kivasti. Kontaktivirheitä ei tullut millään radalla, mutta tässä kolmannella ne onnistuivat erityisen hyvin, juuri niinkuin olen niitä yrittänyt opettaakin Pyrylle.

Neljäs rata oli vauhdikas hyppäri. Ohjauksellisesti se oli päivän vaativin. Tehtiin poispäinkäännöstä ja keppien avokulmaa ym. Nyt ei ollut lähdössä ongelmaa, ja sen huomasi koko radan fiiliksessä. Homma kulki. Harmittava riman pudotus tuli keppien jälkeisellä hypyllä. Taisin mennä ohjaamaan juuri riman päällä... Taas oltiin reilut 12 sekuntia ihanneaikaa nopeampia ja päästiin kuin päästiinkin palkinnoille. Oltiin kolmansia.

Tuo ensimmäisen ja kolmannen radan lähtötuijottelu jäi harmittamaan. Mutta toisaalta, onko tuo ihme? Pyry kun on viimeisen vuoden ollut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta yksinäinen koira. Treenatessakin Pyry on aina ainut koira hallissa. Raukka oli varmaan ihan ihmeissään, kun yhtäkkiä näkikin ympärillään kymmeniä koiria. Siitä olen kyllä ylpeä, ettei se murissut, saati räyhännyt, kenellekään. Ehkä sillä on vain lajitovereitaan ikävä.