tiistai 6. huhtikuuta 2010

Ulkokauden avajaiset!

Kevät etenee nopeasti. Tänään pääsimme ensimmäistä kertaa Pyryn ja Rekon kanssa ulkokentälle treenaamaan. Mahtavaa! Paikkana oli Punkalaitumen oma koiraväen harrastuskeskus Hiidenhelmi. Upeaa, että treenipaikka löytyi niin läheltä.

Tämän päivän treeni meni ihan kevätkaahotuksen piikkiin. Eipä ollut mitään suunnitelmia, kunhan vain juostiin ja pidettiin hauskaa. Pyry nautti, kun pääsi pitkästä aikaa esteille. Siellä se hyppeli ja kiipeili ihan omatoimisestikin, kun silmä vältti. Ensi viikoksi pitää vissiin jo ihan suunnitella, mitä harjoittelee.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Hyvää pääsiäistä!






















Pääsiäinen vie voimat energisimmiltäkin noidilta ;-)

torstai 1. huhtikuuta 2010

Pöytä ja puolikas puomi

Rekon agilityilta piti sisällään yhden uuden esteen, pöydän. Muutoin treenailimme samoja vanhoja. Puomista harjoittelimme "teknisten ongelmien" vuoksi vain alastulo-osaa. Yksinkertaisessa ohjausharjoituksessa oli viisi estettä (rengas, pituus, putki, muuri ja tavallinen hyppy). Hyvin kulki.

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Pyryn selkälausunto












Yliopistollisesta eläinsairaalasta saamani lausunnon mukaan Pyryn ristiluu koostuu neljästä nikamasta (normaalimäärä on kolme). Ristiluun ja suoliluun liitoksessa on lievä puoliero, oikella puolella se on 12 mm leveä ja vasemmalla 10 mm. Lannerangassa on seitsemän normaalin muotoista nikamaa normaalissa asennossa. Lanneristiluuliitoksen väli on leveä.

Diagnoosi: Lumbosakraalinen välimuotoinen nikama. Muutos lievästi epäsymmetrinen. Kyseessä on synnynnäinen muutos.

Juttelin tänään puhelimessa lausunnon antaneen erikoiseläinlääkärin kanssa. Nikamamuutos on kuulemma vahvasti perinnöllinen, joten Pyryä ei voi käyttää jalostukseen. Välimuotoista nikamaa pidetään yhtenä syynä cauda equina -syndroomaan, jota esiintyy eniten isoilla roduilla. Syndrooman oireista tyypillisimpiä ovat selkäkipu ja takajalkojen ontuminen; vaikeissa tapauksissa halvausoireet ja pidätysongelmat.

torstai 25. maaliskuuta 2010

P niin kuin pituus ja puomi

Rekon alkeisagilitykurssilla käytiin tänään uusina esteinä läpi pituus ja puomi. Eipä tehnyt Rekolle tiukkaa. Lisäksi treenattiin kujakeppejä, rengasta, muuria, A:ta, putkea ja paria erilaista estekuviota. Ei mitään vaikeaa. Harri kehotti irrottamaan Rekoa rohkeasti eteen. Myöhemmin on sitten kuulemma haltuunottojen aika ;-)

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä...



















... kun ystävät häll on myötä.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Luolaviikonlopun tähtihetkiä
















Pyry suoritti luonnonluolan tarkastuksen hyväksytyksi Ristiinassa lauantaina! Pyry mylläsi luonnonluolaa kovalla innolla. Aivan mahtavaa, että Pyrykin saa kirjoihinsa yhden luolakoetuloksen. Saattaa nimittäin olla, että se jää pojan ainokaiseksi. Ei tuo keinoluolapuoli oikein ota tuulta alleen, mutta eiköhän sitäkin vielä kokeilla.

Viikonloppu kului huippuseurassa Ristiinassa, Lenan järkkäämällä luolaleirillä. Oli opettavaiset päivät. Ensimmäistä kertaa tajusin, että myös luolapuolen kouluttajilla on erilaisia näkemyksiä siitä, miten koiria koulutetaan. Pidin Karin ajatuksia saalisvietin hyödyntämisestä erittäin mielekkäinä.


















Reko oli keinoluolilla pelottavan hyvä. Ensimmäistä kertaa näin, että Rekollakin on vitosvaihde. Mahtavaa! Karin päämäärä, että koira lähtee treeneistä aina voittajana ja vahvana, täyttyi Rekon kohdalla kirkkaasti. Olisittepa nähneet sitä pullistelun määrää :-D

Kiitokset kaikille leiriläisille seurasta, Karille opeista, Lenalle järjestämisestä ja Tuulalle kuvista!