perjantai 22. lokakuuta 2010

Rekon katoamisesta puoli vuotta

On kulunut jo puoli vuotta Rekon katoamisesta. Etsinnät päättyivät heinäkuun lopulla Nuutajärvelle, josta saamiemme vihjeiden perusteella etsimme isäni kanssa Rekoa. Löysimme kaksi borderterrieriä. Kumpikaan ei ollut Reko. Koirien omistajakin löytyi parin kilometrin päästä. Talutin koirat takaisin omistajalleen. Jälleennäkemisen riemun ja helpotuksen näki kaikista kolmesta. Kun lähdin kävelemään pois, en voinut kuin itkeä. Hetki oli juuri sellainen, jota olin toivonut itselleni. Sitä hetkeä ei vain taida enää tulla.

Mitä Rekolle tapahtui? Hyvä kysymys. Rekosta ei saatu yhtään varmaa havaintoa katoamisen jälkeen. Pidän mahdollisena, että se joko a. joutui metsästäessään niin pahaan paikkaan, ettei päässyt enää omin voimin takaisin tai b. löysi tiensä epärehellisten ihmisten luo. Toivon, että Reko on vielä elossa ja asuu jossakin, missä siitä välitetään.

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, Rekon katoaminen luo pitkän varjon koko elämään. Ikävä, suru ja huoli eivät vain lopu. Menettämisen pelko ja itsesyytökset jäytävät. Osa kanssaihmisistä ymmärtää tunteeni, osa ei. Pyry ymmärtää, että minulla on paha olo ja yrittää parhaansa mukaan piristää. Vähitellen, pala palalta, aion taas olla sillekin läsnä. Kuten Lena-kasvattaja tuossa aikaisemmin kommentoi: "Pyryllä on kaikki elämänlangat käsissä (tassuissa) ja se on kohta, jossa mua haluttaa sanoa, että eletään elämälle ja tälle hetkelle. Rakkauden näkökulmasta. Läsnäolo on merkittävin hetki elämässä tässä ja nyt Maija."

Pienestä kiinni

Vuoden neljännet viralliset agilitykisamme käytiin jo reilu kuukausi sitten Raumalla. Radat osoittivat jälleen, kuinka pienestä tulos on agilityssa kiinni. Siinä sen suola taitaa ollakin :-)

Ekan radan kompastuskohta osui esteelle numero 13, josta ohjasin Pyryn ohi. Korjausyritys päättyi siihen, että Pyry hyppäsi esteen väärästä suunnasta, ja tuomari risti kätensä hylkäämisen merkiksi. Hyvällä, ellei jopa riehakkaalla, meiningillä tultiin silti maaliin. A:n alastulokontaktissa on havaittavissa pientä ongelmaa, mutta niin on kyllä ohjaajan käskytyksessäkin ;-D


Hyppyradalla lähdin vedättämään heti alussa liikaa ja Pyry tiputti palan toisena esteenä olleesta muurista. Kirotut muurinpalat ovat vieneet meiltä jo kolme muutoin virheetöntä tulosta kakkosluokassa... Pitäisikö tästä oppia jotain? Varsinkin, kun hoppuiluun ei ollut mitään aihetta: Pyryn aika oli kuusi sekuntia parempi kuin voittajalla. Noh, tyytyväinen olin silti. Varsinkin, kun pitkään mietitty kuvio esteillä 13-15 toimi.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Hiljaiseloa

Blogin päivittäminen on jäänyt, kun ei ole mitään iloista kerrottavaa. Reko on edelleen kateissa ja se luo pitkän varjonsa koko elämään.

Mutta ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Pyry on ihan kivassa vedossa tällä hetkellä. Viikko sitten sunnuntaina kävimme agilityn kaupunkitaistelussa Harjavallassa. ÄSKK:n joukkue oli kisan neljäs. Pyry toi joukkueelle hyvin pisteitä olemalla kisan toiseksi paras medikoira. Menoa voi katsoa täältä.

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Sairaslomalla

Hiljaiselo jatkuu. Heinäkuu on mennyt parannellessa ärhäkkää bakteeria, joka rikkoi ensin Pyryn tassut, sitten korvat ja hyppäsi vielä suupieliinkin. Nyt näyttäisi lääkitys olevan kohdillaan. Oireet ovat jo hävinneet, mutta lääkitys jatkuu vielä viikon. Toivottavasti sen jälkeen pääsisimme taas pitkästä aikaa treenailemaan.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Rekon katoamisesta juttu lehdessä

Tänään ilmestynyt Alueviesti (s.17) kertoo Rekon mystisestä katoamisesta. Näköislehti on luettavissa ilmaiseksi myös netissä:

http://jps.capnova.com/~alueviesti/lehdet/2010/27/index.html

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Pohjavilloille kyytiä

Furminator ja sen halvemmat kopiot ovat herättäneet koiraväessä sekä ihastusta että vihastusta. Itse en ole sellaista tullut hankkineeksi peläten, että se vahingoittaa päälikarvaa. Nyt harja kuitenkin ajautui meille kuin vahingossa ja pitihän sitä myös käyttää.

Ensimmäisen käyttökerran jälkeen kokemukset ovat hyvät. Päälikarvoja lähti vain joitakin kymmeniä, kun taas pohjavillaa irtosi useita nyrkillisiä. Eli laite toimi ainakin Pyryllä, joka tosin taitaa olla borderterrieri villaisimmasta päästä :-)

torstai 1. heinäkuuta 2010

Synttärisankari ja Jedi

Pyryllä on tänään synttärit! Mittariin pyörähti iltapäivällä kolme kokonaista vuotta. Onnea myös sisaruksille!

Pyry juhli synttäreitään kaikenkarvaisten kavereidensa kanssa maalla. Pyry on tosin vähän pettynyt, koska poneja, kanoja ja kaneja sai tutkailla vain aidan takaa.